Vaivaisenluu eli hallux valgus on vaiva jossa isovarvas kääntyy epänormaalisti muiden varpaiden suuntaan. Tämä yleinen jalkaterän vaiva johtuu pääasiassa ukkovarpaan tyvinivelen virheellisestä kuormituksesta. Vaivaisenluu esiintyy useammin naisilla, ja sen hoitoon alkuvaiheessa suositellaan jalkineita, jotka tukevat nivelen oikeaa asentoa, sekä erityisiä tukisidoksia. Vaivaisenluu on naisilla kymmenen kertaa yleisempi kuin miehillä.
Vaivaisenluu, tunnettu myös nimellä hallux valgus, on yleinen alaraajojen rakenteellinen ongelma, jossa isovarpaan tyvinivel työntyy ulospäin ja itse varvas kääntyy kohti muita varpaita. Tämä aiheuttaa tyypillisesti kipeän, punoittavan ja usein turpoavan kyhmyn isovarpaan sisäsyrjälle.
Vaivaisenluun oireita ovat tyypillisesti isovarpaan ulkosyrjän virheasento, varpaan limapussin tulehdus, kuumottava ja aristava kipu, alueen punoitus, jomottava ja säteilevä kipu sekä varpaan tyvinivelen vaikea liikutettavuus.
Poikkeava kuormitus aiheuttaa muutoksia tyvinivelessä, mikä puolestaan voi johtaa nivelen ja sen ympärillä olevan limapussin kipeytymiseen ja turpoamiseen.
Vaivaisenluu voi aiheuttaa myös hiertymien ja känsien muodostusta. Kipu voi lisäksi muuttaa jalan toimintaa ja aiheuttaa kipua nilkassa ja sääressä.
Vaivasenluun kipu voi tuntua:
Vaivaisenluun kehittymisen taustalla olevat syyt ovat moninaiset ja tiedetään että perinnölliset tekijät (60–80 %), sopimattomat jalkineet (kuten kapeat ja korkeakorkoiset kengät), ylirasitus ja jalkojen rakenteelliset ongelmat voivat edistää sen muodostumista.
Tavallisin syy vaivaisenluun kehittymiseen on jalkaterän sekä nilkan asento- ja liikekontrollin muutos, minkä takia kuormitus ohjautuu liiallisesti jalkaterän etu- ja sisäosan rakenteille.
Varsinkin nuoremmilla ihmisillä yksi vaivaisenluun altistava tekijä ovat ahtaat, kapeakärkiset kengät. Kun taas iäkkäillä vaivaisenluu voi syntyä nivelrikon eli nivelkuluman seurauksena. Myös nivelkuluma voi olla perinnöllinen vaiva.
Vaivaisenluu esiintyy huomattavasti useammin naisilla kuin miehillä. Yksi selittävä tekijä naisten suuremmalle alttiudelle vaivaisenluulle on jalkineiden valinta. Kapeakärkiset kengät, joissa on korkea korko ovat naisten käyttämiä kenkiä. Kengät voivat aiheuttaa painetta varpaiden alueelle ja edistää vaivaisenluun kehittymistä.
Lisäksi anatomiset ja biomekaaniset erot, kuten leveämpi lantio, voivat vaikuttaa alaraajojen kuormitukseen ja asentoon, mikä saattaa lisätä vaivaisenluun riskiä naisilla.
Alaraajafysioterapeutteina korostamme vaivaisenluun ehkäisyssä ennen kaikkea jalkineiden merkitystä: valitse leveälestiset, matalakorkoiset ja jalkaan hyvin istuvat kengät. Jalkojen lihasten vahvistaminen ja jalkaterän asennon korjaaminen harjoitteiden avulla auttaa myös ehkäisemään vaivan kehittymistä.
Lisäksi suosittelemme ergonomisten tukipohjallisten käyttöä, mikäli jalkaterän rakenne sitä vaatii. Säännöllinen jalkojen venyttely ja liikkuvuuden ylläpitäminen ovat myös tärkeitä tekijöitä vaivan ehkäisyssä. Myöskään terveellisten elämäntapojen ja normaalin painon merkitystä ei sovi unohtaa.
Miten vaivaisenluu saadaan kuntoon? Vaivaisenluun hoidossa keskitymme ennaltaehkäisyyn ja oireiden hallintaan. Tämä sisältää neuvontaa sopivien jalkineiden valinnassa, jalkojen lihasten vahvistamista, jalan asennon korjausta ja tarvittaessa tukipohjallisten käyttöä sekä kinesioteippausta.
Kipuoireiden lievittämiseen ja vaivaisenluun kehittymisen sekä mahdollisten lisäkomplikaatioiden ehkäisemiseen on olemassa erilaisia kuntoutusmenetelmiä.
Kipua lievittäviä menetelmiä, kuten jäähoitoa ja manuaalista terapiaa, voidaan myös soveltaa. Ennaltaehkäisy ja hoito eivät ole sukupuolisidonnaisia, mutta naisten suurempi riski vaatii erityistä huomiota jalkineiden valintaan ja jalkojen hoitoon liittyvässä neuvonnassa.
Jos vaivaisenluusta johtuvat oireet alkavat häiritä päivittäistä elämääsi tai huomaat jalkaterässäsi rakenteellisia tai toiminnallisia muutoksia, on viisasta kääntyä lääkärin tai alaraajaongelmiin erikoistuneen fysioterapeutin puoleen. Tämä varmistaa, että saat oikeanlaista hoitoa ja neuvoja vaivaisenluuhun.
Vaivaisenluuleikkauksen harkinta tulee kyseeseen, kun isovarpaan tyvessä tuntuva kipu vaikeuttaa elämää ja ei reagoi muuhun ammattimaiseen jalkaterveyden hoitoon kuten fysioterapiaan. Leikkausharkinnassa klassisena mittapuuna voidaan käyttää sitä, jos isovarpaan ja jalkapöydän ensimmäisen luun välinen kulma ylittää 20 astetta, mutta tarkkaa, mitattavaa rajaa leikkauspäätökselle ei ole olemassa.
Leikkaus tulee kyseeseen, kun havaitaan selkeä virheasento, kipu keskittyy tarkkaan määriteltyyn kohtaan ja diagnoosi varmistetaan röntgenkuvauksella. Röntgenkuvassa voidaan samalla tunnistaa mahdollinen varhainen nivelrikko.
Alaraajoihin erikoistuneina fysioterapeutteina keskitymme vaivaisenluun hoidossa ennaltaehkäiseviin ja oireita lievittäviin strategioihin. Hoidon tavoitteena on vähentää kipua, parantaa jalkojen toiminnallisuutta ja estää vaivaisenluun pahenemista.
Hoito sisältää yksilöllisesti suunniteltuja harjoituksia jalan lihasten vahvistamiseksi ja tasapainon parantamiseksi, jalkojen asennon korjausta sekä ohjeistusta sopivien jalkineiden valintaan.
Tarvittaessa käytämme myös tukipohjallisia jalan virheasennon normalisoimiseksi.
Jos vaivaisenluuleikkaus on jo tehty, aloitetaan vaivaisenluun fysioterapia leikkauksen jälkeen.
Milloin on hyvä aloittaa kuntoutus vaivaisenluuvaivassa? Omatoiminen kuntoutus kannattaa aloittaa jo mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.
Fysioterapia kuntoutus aloitetaan jos vaivaisenluusta on muodostumassa ongelma. Fysioterapia auttaa vaivoihin.
Fysioterapiassa on käytössä esimerkiksi
Kuntoutus vaivaisenluuleikkauksen jälkeen aloitetaan tyypillisesti 4–6 viikon kuluttua toimenpiteestä. Tällöin suoritetaan röntgentarkastus ja käynnistetään fysioterapeutin ohjaama kuntoutusprosessi. Tämän jälkihoidon tärkein tehtävä on ennaltaehkäistä vaivaisenluun uudelleenilmenemistä.
Vaivaisenluu voi olla perinnöllinen, sillä 60-80 % tapauksista liittyy geneettisiin ominaisuuksiin. Esimerkiksi vaivaisenluuta aiheuttava lyhyempi ja paksumpi ensimmäinen jalkapöytäluu voi olla periytyvä. Lisäksi kantaluun epänormaali asento ja ulospäin suuntautuvat jalkaterät kävellessä voivat edistää vaivaisenluun kehittymistä.
Vaivaisenluuleikkaus pitää mahdollisesti tehdä jos se aiheuttaa kipua ja etenkin jos kipu rajoittaa kävelemistä.
Vaivaisenluu saattaa olla myös tulehtunut sillä sen oireisiin kuuluu myös varpaan limapussin tulehdus.
Varpaan nivelrikon hoitoon tehokkaita keinoja ovat riittävä lepo, nivelrikolle sopivat harjoitteet ja fysioterapia, myös ergonomisesti suunnitellut jalkineet ja tarvittaessa tukipohjalliset voivat vähentää niveliin kohdistuvaa rasitusta. Lisäksi tulehduskipulääkkeiden käyttö voi olla hyödyllistä kivun ja tulehduksen hallinnassa.
Jos isovarpaan tyvinivelessä esiintyy nopeasti kehittyvää kipua, punoitusta ja turvotusta, voi kyseessä olla kihti. Vaikka vaivaisenluun oireet ovat yleensä tunnistettavissa itse, tarkkaa diagnoosia varten on suositeltavaa hakeutua terveydenhuollon ammattilaisen vastaanotolle.
Kinesioteippaus vaivaisenluun hoidossa rasituksen aikana ja yölastojen käyttö levon aikana ovat tehokkaita keinoja vaivaisenluun hoidossa. Kinesioteippi auttaa ohjaamaan isovarpaan oikeaan asentoon ja vähentämään kipua.
Lue lisää vaivaisenluusta:
Voit varata ajan helposti verkossa 24/7 tai soittamalla asiakaspalveluumme 8:00-18:00 puhelin 020 1122 420